Tip, Tap juhlat eli PervPark goes pikkujoulu - 19.11.2016

Vilinää vilskettä hulinaa huisketta kuten laulussa niin myös kartanolla kun kasa tonttuja kera pukin riettaan valmistautuu illan koitoksiin. Paikalle on vääntäytynyt meikkaajaa, sitojaa, hierojaa, teräksen taivuttajaa ja onpa paikalle laskeutunut myös kumipukuinen nunna.

Tämä viimeksi mainittu jo tohkeissaan pyörii "siunauslaite" kainalossaan pitkin tupaa siunattavia odottaen. Noh, eipä kestä kuin hetken ja kello kopsahtaa näyttämään niitä hetkiä kun kansa saa ja pukki jakaa.

On mieli lämpöinen kun näkee kansan vaeltavan kohti kartanon sisuksia joka on heidät syövereihinsä nielaiseva. On tuoretta lihaa ja jo Pervparkin liemissä monasti maritoinutta hauskanpitäjää, pukkia, tonttua, koiraa, tissiä, persettä, nahkan narinaa, korkojen kopsetta, kumin tuoksua ja kiiltoa niin silmissä kuin näemmä monissa mielissäkin. 

Me henkilökunta odottelemme vieraita innoissamme ja opastamme ekakertalaislle clubin mestoja ja saloja. Pian saadaan myös karkelot ja ohjelmakin pika pikaa alkamaan. Sauna ja poreallas ovat valmiina joten nekin mahdollisuudet odottavat vieraita illan aikana. Rankan menon jälkeen on hyvä välillä ottaa rennosti.

Muistutuksen sanat käytöksestä, tervetuloa ja henkilökunnan esittelyt kajahtavat ilmoille ja Miss Blueberry pääsee vartaloaan vääntelemään tanssitangon ympärille. Ei mennyt shown metsästys hukkaan tälläkään kertaa. Niin kopsahtaa ilta käyntiin ja kansa jouluruokaa nauttii piiskan sivallusten säestyksellä.

Minna ja Jukkis hoitavat baaria jossa alkuillasta on aikamoinen kohina väkeä koolla. 

Vieraat valitsevat aulassa spotysta toinen toistaan parempaa mielimusaa ja kylläpä jalallakin laitetaan koreasti. Kumipukuinen nunna siunailee halukkaita ja pääsipä sitten itsekkin siunatuksi, tämän päättelimme ääniraidasta joka  kirkkaudellaan kertoi narikkaan asti autuuden laskeutumisesta kumilla verhottuun vartaloon clubin alakerran puolella. Piiskaaja Raija ja Domi Niina häärivät piiskattavien parissa ja saavat pyllyt punoittamaan niin kuin kunnon pikkujouluun  kuuluu. Näppärät sormet solmeilevat naruja ja Patis on elementissään. Niin monta sidottavaa kun vaan illassa ehtii.  Välillä porukkaa on jonoksi asti, mutta odottavan kärsivällisyys palkitaan.  Kuten monessa illassa niin tänäänkin, klinikassa tekee hoitojaan naisille jo tutuksi tulut FF- lääkäri. Hoidoista saavutaan hymysuin joten oikeat pisteet ovat varmasti löytyneet. Viereisessä huoneessa hierojamme Sensitiivi tekee antaumuksella naisille heidän toiveidenmukaisia hierontoja. Varvasta, hartiaa, alapäätä, yläpäätä… 

Joku etsii uusia tuttavuuksia ja ihania jalkoja palvottavakseen ja hierottavaksi. Sehän on tietty Sissy Amsu. Ira menee roskavastaavana ja välillä tuumii, että on ollut tuhmia tonttupoikia kun kondomit ja kuoret eivät ole osuneet roskiin. Ansaitsisivat siis kunnolla piiskaa. Kun on kotiinlähdön aika taksien tilauksen luottopakki Ruby hoitaa kaikki kodin suuntaan ja toivotamme vieraille hyvää yötä ja me tiimiläiset menemme saunaan. Seuraavaa iltaa odotellessa ja sehän onkin jo tammikuussa.